Vuosi on vaihtunut ja uusi rallikausi 2007 alkamassa. Meille kausi on kymmenvuotis "taiteilijajuhla". Vuonna -97 ajettiin ensimmäiset kilpailut takavetoisella Ford Escortilla! Kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut, alun suunnaton into on vaihtunut ammattimaiseen osaamiseen ja keskittymiseen olennaiseen turhan säheltämisen sijaan!
Merkittävin muutos alkavaan kauteen on auto. Vanha Mitsubishi Evo 7 on saanut väistyä uuden saman merkin Evo 9 tieltä. Olemme rakentaneet auton itse syksyn ja alkutalven aikana. Aihio, mistä autoa aloimme rakentamaan oli täysin uusi siviili Evo 9, mistä mittavien muutosten jälkeen on tullut ison N-ryhmän ralliohjus! Auton rakentaminen oli iso urakka, mutta näin saimme tehdyksi sen omien mieltymystemme mukaiseksi. Ja mikä tärkeintä kaikki on täysin uutta. Nyt turhien teknisten keskeytysten riski on huomattavasti pienempi!
Kauden ohjelmassa on SM-sarja sen kovimmassa luokassa isossa N-ryhmässä. Tavoitteena on päästä kaikissa seitsemässä osakilpailussa SM-pisteille ja siten varmistaa hyvä lopputulos myös loppupisteissä. Kilpailu tulee olemaan yhtä kovaa kuin ennenkin, jokaiseen kilpailuun starttaa yli 30 saman luokan autoa kamppailemaan SM-pisteistä!
Kausi alkaa tammikuun lopussa ajettavalla Tunturirallilla. Kilpailun valmistelut on miltei tehty ja olemme päässeet ajamaan muutaman lyhyen testin uudella autolla. Ensituntuma autosta on erittäin hyvä. Moottori on todella herkkä ja vääntää paljon paremmin kuin vanhassa. Auton kevenemisen lisäksi eroa on myös alustassa, jos mahdollista auto pysyy tien pinnassa vielä paremmin kuin ennen! Nyt vaan peukut pystyyn, että pohjoisessa kaikki onnistuu ja saadaan pistetili avatuksi!
Ralliterveisin Juha |
|
Viimeksi päivitetty ( 08.02.2007 )
|