|
SM Finnsco-ralli Hyvinkää 2006 |
|
|
Laatikkorikko pilasi hyvin alkaneen kilpailun!
Viikonlopun SM Finnsco-ralli lähti meidän osaltamme hyvin käyntiin. Olimme hyvässä SM-pistevauhdissa, mutta nelos vaihde sanoi sopimuksensa irti EK-kasilla ja jouduimme keskeyttämään.
Rallin avaus erikoiskokeena ajettiin yleisöpyöritys Hyvinkään vauhtipuistossa. Tällaiset Mikki-Hiiri pätkät ovat vähän pakko pullaa, eikä niillä ole loppu tulokseen suurtakaan merkitystä. Tärkeintä on ajaa tarkasti ja virheettä. Varsinaisen rallin makuun päästiin toisella pätkällä. Hyvään makuun päästiinkin; ajo sujui hyvin kunnes kivi osui takavanteeseen ja löi vanteen sisäreunan niin sisään että se alkoi ottaa kiinni ripustuksiin! Ajoimme pätkän maaliin hirveän kolkotuksen saattelemana, aika oli tapauksen huomioiden kuitenkin hyvä.
EK kolmosella saimme onnistuneen suorituksen ja jäimme luokan kärjestä ainoastaan 1,3 sekuntia kilometrillä! Tauolle tultaessa olimme luokan 10. ja siten kiinni SM-pisteissä.
Tauon jälkeen kuitenkin alkoi tapahtumaan. Pimeys alkoi laskeutua ja heikko hämäränäköni alkoi haitata ajamista. Sitä on vaan ihminen niin heikko ettei tahdo uskaltaa vetää viitosella kurviin kun ei näe juuri mitään eteensä...! Kahdeksannella pätkällä laatikko alkoi hylkimään nelos vaihdetta ja jouduimme keskeyttämään. Harmi sinänsä sillä taktiikamme mukainen järkevä ajo maaliin olisi tuonut hyvän lopputuloksen. Nyt keskeytys vaiheessa takana ollut Ari Laivola kuittasi lopulta viidenneksi korkeimmat pisteet.
Kehnosta lopusta huolimatta kilpailusta jäi hyvä maku. Pystyimme heti alusta asti hyvään tasaiseen suoritukseen ja yhteistyö lainakartturin kanssa toimi erittäin mallikkaasti.
Ralliterveisin
Juha Sipilä |