Pirelli-rallissa metsähallituksen puolelle!
Kuten jo printtitiedotteessa aiemmin kerroin, emme valitettavasti tänä vuonna pääse mukaan Neste Ralliin. Syynä rallin väliin jättämiseen on että emme saaneet kilpailun budjettia kasaan. Korvaavana kilpailuna osallistuimme kansainväliseen Pirelli-ralliin Tampereella.
Pirelli-ralli ajettiin viikonloppuna helteisessä säässä. Meidän osaltamme kilpailu päättyi ennen kuin se ehti alkaakaan. Ajoimme ulos ensimmäisellä erikoiskokeellä muutaman kilometrin ajon jälkeen.
Ajo lähti kulkemaan mukavasti heti EK:n alusta alkaen. Muutaman kilometrin jälkeen tie kävi kuitenkin ahtaaksi ja ajoimme ulos tiukassa vasurissa. Onnea oli matkassa, sillä pitkän "tappisladin" jälkeen peräkulma osui kiveen ja löi nokankin ojaan, oli hiuskarvan varassa ettei auto kaatunut puihin...! Silloin aineelliset vahingot olisivat olleet huomattavasti suuremmat. Nyt päästiin aika pienellä, puskuri ja hivenen takakulmaan uutta peltiä!
Samassa rytäkässä takarengas meni tyhjäksi ja jouduimme ajamaan loppupätkän tyhjällä renkaalla. Lisäksi yleisöllä meni reilu kaksi minuuttia ennen kuin auto saatiin takaisin tielle. Kilpailu meni siis piloille. Yritimme ajaa vielä seuraavan pätkän, mutta hukkunut katalysaattori ja lyttyyn mennyt pakoputki veivät autosta tehot. Myös moottori olisi todennäköisesti vaurioitunut. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi keskeyttäminen.
Että pitikin taas sattua... Näin voi kuitenkin käydä kun ajetaan äärirajoilla, joskus lipsahdetaan rajan väärälle puolelle!
Ralliterveisin,
Juha Sipilä |
|
Viimeksi päivitetty ( 27.01.2007 )
|