|
Juha Lummaa - Kartanlukija |
|
|
| Olen iältäni 36-vuotias nokialainen aluepäällikkö. Olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta, Lotta 4 vuotta ja Vilma 2 vuotta.
Autourheilu-urani alkoi Vammalan maastoajoista -85, tuloksena spinnaus 300 metrin ajon jälkeen, jota seurasi ulosajo ja keskeytys 800 metrin ajon jälkeen!!! Ajokkina oli tuolloin Mazda 1300 ryhmä 1.
Ralliautoiluun siirryttiin vuoden -85 Nokia Rallista, ajokkina jälleen legendaarinen Mazda 1300 ryhmä 1 (tehoja n. 75 hv). | Samaisesta rallista alkoi myös toisen suuruuden, eli Tommi Mäkisen ura. Ratin takana kertyi ralleja kolme kappaletta. Pienenä pettymyksenä huomasin, että en saa autoa pysymään riittävän hyvin kapealla ja usein yllätyksiä sisältävällä ladulla. Sain sovitettua kolmeen ralliin yhteensä neljä kappaletta ulkoiluja, kaikki kisat ajettiin kuitenkin maaliin.
Tämän jälkeen alkoi mielenkiintoinen ja vaiherikas kartanlukijan ura: kilpailuja on kertynyt n. 60 kpl. Kokemusta on haettu junioreista ja yleisestä luokasta. Nuottikilpailut ovat isoimpana haasteena tällä hetkellä. Yksi suurimpia ongelmia on mieltymykseni "Tosi Täys" nuottiin, tästä johtunee myös lisänimi.
Muita harrastuksiani on moottoripyöräily (Kawasaki 750 ZXR), tennis, golf, hiihto ja kalastus.
Elämänfilosofiani mahtuu kolmeen sanaan: Perhe, työ ja ralli!!! |
|
|
Viimeksi päivitetty ( 30.07.2007 )
|