| Kaudelle 2001 siirryttiin N-ryhmäläiseen Opel Astraan. Kauden päätavoitteena oli nuorten SM-sarja. Sen lisäksi ajoimme yleisen SM-sarjan osakilpailut Tunturirallia lukuunottamatta. Lisäksi osallistuimme ensimmäistä kertaa Neste Ralliin eli "Jyväskylän suurajoihin". |  |
Nuorten SM-sarjassa sijoituimme kahdeksansiksi (8.). Lopputulos oli ihan hyvä ottaen huomioon kaikki kauden kommellukset. Kahdessa osakilpailussa ajoimme ulos kärkikahinoista, yhdessä kisassa hajosi tekniikka ja Kangasalla vain ajoimme huonosti. Sijoitus oli kahden hyvän osakilpailutuloksen ansiota. Tampere rallissa sijoituimme neljänsiksi ja Nokialla viidensiksi.
Yleisen SM-sarjaan lähdimme katsomaan tasoa ja hakemaan nuottikokemusta. Sijoituimme yllätykseksemme sarjassa kymmenensiksi (10.). Ensimmäistä osakilpailua lukuunottamatta pystyimme ajamaan kilpailukykyisiä aikoja. Tampereen SM-rallissa sijoituimme luokassa viidensiksi.
Ensimmäiseen MM-ralliin valmistauduttiin huolella. Huolellinen valmistautuminen tuottikin tulosta ja ajoimme kilpailun alusta asti luokkamme kärkivauhtia. Toisen kilpailupäivän aamuna siirryimme luokkajohtoon. Sunnuntaiaamuna, viimeisenä kilpailupäivänä, luokkajohtomme oli jo 1,5 minuuttia ! Ajamalla asemaamme ei enää voitu uhata. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja jouduimme keskeyttämään päivän ensimmäisellä EK:lla öljypohjan rikkoon. "Varma voitto" valui harmittavasti käsistä.
Koko kausi oli ajollisesti ja tuloksellisesti menestys - paikoitellen se jopa ylitti odotuksemme. |
|
Viimeksi päivitetty ( 27.01.2007 )
|